Uusi kasvu syntyy verkostoissa -hanke valmentaa yhteisöagentteja, jotka auttavat työnhakija- ja yrittäjäasiakkaita pääsemään tavoitteisiinsa verkostoja hyödyntäen.
Erilaisten yhteisöjen ja verkostojen merkitys kasvaa jatkuvasti. Myös työllistämisen ja yrittäjyyden palvelut tuotetaan yhä useammin monen organisaation yhteistyönä. Eri taustoista tulevat asiakasrajapinnassa työskentelevät asiantuntijat jakavat osaamista, jotta asiakas saadaan ohjattua eteenpäin. Näitä moniosaajia kutsumme Uusi kasvu syntyy verkostoissa -hankkeessa yhteisöagenteiksi.
Yhteisöagenttivalmennus tähtää asiakastyötä tekevien asiantuntijoiden ammatillisen verkoston kasvattamiseen ja organisaatioiden yhteistyön edistämiseen.
Vuoden 2022 aikana järjestetään kolme valmennusta
Yhteisöagenttivalmennuksia järjestetään kolme ja niistä ensimmäinen alkaa 4. helmikuuta. Valmennus toteutetaan kolmen kuukauden aikana ja työhön nivoen. Ensimmäinen valmennuserä on pilottimainen, ja valmennuksen osallistujat on kutsuttu mukaan hankkeen verkostosta. Toinen valmennuserä alkaa myöhemmin keväällä ja kolmas syksyllä. Tavoite on luoda Tampereen seudulle vuoden 2022 loppuun mennessä 50 yhteisöagentin yhteisö.
Valmennuksen tarjoaa Uusi kasvu syntyy verkostoissa -ESR-hanke.
Lisätietoja yhteisöagenttivalmennuksesta:
Tiina Keskinen tiina.keskinen1@tampere.fi, 040 7310 713
Uusi kasvu syntyy verkostoissa -hankkeen tavoitteena on kokeilla ryhmämuotoisten palveluiden muotoilemista yhteisöagenttien ja ryhmien osallistujien kanssa. Tavoitteena on edistää työllistymistä, yrittäjyyttä ja osaajatiimien muodostumista. Hankkeen kohderyhmää ovat työllisyyskokeilun asiakkaat, valmistumisvaiheessa olevat opiskelijat, alan vaihtajat, itsensä työllistäjät, sivutoimiset yrittäjät, kevytyrittäjät, koronapandemian takia toimeentuloansa menettäneet yrittäjät sekä työnantajat, jotka ovat valmiita työllistämään ko. kohderyhmiä ja kokeilemaan erilaisia keinoja osaamispulansa ratkaisemiseksi. Hankkeen toteuttajakumppaneita ovat Tredu, Ensimetri ja Tribe Tampere. Lue lisää: uusikasvu.fi